keskiviikko 22. marraskuuta 2023

Hei!

Näitä sivuja ei enää aktiivisesti päivitetä. Tsekkaa tapahtumia facebook sivuiltamme ja jäsentiedotteista.

Meille voi lähettää sähköpostia osoitteeseen turuncitymartat( at)gmail.com

terveisin, 

Turun CityMartat 

tiistai 22. maaliskuuta 2022

Vuosikokous 15.3.2022


Vuosikokous pidettiin 15.3.2022. Kävimme läpi viralliset asiat, mm. toimintaa ja raha-asioita  vuodelta 2021 sekä myös tulevan vuoden toimintasuunnitelman. 

Viime vuona tapahtumia oli yhteensä 12 kpl ja suurimmaksi osaksi kaikki olivat ulkona pidettyjä, koska korona. Osaan tapahtumia osallistujamäärä oli rajoitettu, mutta nyt tälle vuodelle kaavaillut tapahtumat, näin toivomme, pääsevät täyteen mittaansa. 

Vuonna 2021 saimme nauttia kävelyistä taiteeseen tutustuen, jokirantaa ihaillen, lumikenkäillen. Unohtamatta visiittiä Vaarniemeen, Isosuolle ja suunnistusta keskellä kaupunkia.

Lisäksi meillä oli Joulupolku, savusaunareissu,  poistotekstiilimyymälään tutustuminen sekä ajankohtainen selonteko verkkokauppaostosten tekemisen saloihin. 

Toiminta tänä vuonna sisältää ulkoilua, teatteria, joogaa, kukka-asetelmia, taidetta, saaristoreissun jne. Näistä tarkemmin kuukausittain ilmestyvässä tiedotteessamme.

Saimme hallitukseen uuden jäsenen, tervetuloa Minna! Ja samalla hyvästelimme pitkäaikaisen Jarimme, joka jatkaa toimintaa meillä jäsenenä. Kiitos Jari kymmenestä vuodesta. 

Raha-asioista sen verran, että meille on hieman tuottanut harmia maksuissa/peruutuksissa. 

Jatkossa toimimme seuraavasti:

Turun CityMartat ry:n tapahtumien peruutusehdot 1.4.2022 alkaen.

TCM ostaa tapahtumia, kursseja, välineitä ja tiloja yrittäjiltä, yhdistyksiltä jne. Siksi ilmoittautuminen tapahtumiin on sitova. Paikkasi tapahtumaan varmistat maksamalla samalla osallistumismaksun. Jos et pääsekään osallistumaan tapahtumaan ilmoittautumisajan sulkeuduttua, voit hankkia toisen osallistujan tilallesi. Rahoja emme valitettavasti pysty palauttamaan. Mikäli joudumme peruuttamaan tapahtuman, palautamme tietenkin osallistumismaksut.


Erittäin iso kiitos ihan kaikille, jotka osallistuivat näihin tapahtumiin sekä niille jotka tekivät ja tekevät tämän kaiken mahdolliseksi. Te olette täyttä kultaa ja CityMarttojen sydän! Olen niin iloinen ja ylpeä, että saan kuulua tähän porukkaan. 💙

Susan/tiedotus

keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Hallituksen kokous 14.12.2021

 Jo toista vuotta toimintaamme on yrittänyt hankaloittaa koronavirus. Ja toki täytyy myöntää että hieman se on sitä tehnytkin, mutta konstit on monet. Kaikenlaista kivaa olemme tänäkin vuonna saaneet aikaiseksi.  Kuten viime sunnuntain kekseliäs ja hauska Joulupolku. Kiitos kaikille osallistujille ja tekijöille, sekä erityisesti Sannalle. Hänellä on ehtymätön ideavarasto!  

Hallitus piti vuoden viimeisen kokouksen torstaina 14.12 Delhi Darbar ravintolassa. Iso suositus tälle paikalle, jossa on ystävällinen palvelu ja erinomainen ruoka.


Turun CityMarttojen hallitus (Sanna ja Jari puuttuvat kuvasta)


Kävimme läpi mennyttä ja tulevaa. Ja tulevasta sen verran, että meillä on taas mukavia suunnittelmia keväälle. Tammikuu on perinteisesti aloitettu lempeästi ja ensi vuonna tuplalempeästi, sillä ohjelmassa on sekä hathajoogaa että äänimaljarentoutusta. Vuosikokous pidetään helmikuussa (Tervetuloa!) ja suunnitelmia riittää aina toukokuun loppuun asti. Yhdistyksen juhlamatka (10 vuotta) nostettiin taas  kalenteriin, vaikkakin pari vuotta myöhässä. Matka suuntautuu saaristoon ja päivämäärä tälle on 7.5.2022. Laitathan tämän jo kalenteriin. 

Kaikista tapahtumista tiedotetaan normaaliin tapaan noin kerran kuukaudessa. 

Tänä vuonna Martat kehottaa laskemaan rimaa jouluvalmisteluihin. Nauti joulutunnelmasta itsellesi sopivin tavoin ja lataa Marttojen sivuilta joulubingo. 


Kiitos sinulle CityMartta tästä vuodesta. Mukavaa joulunodotusta ja tervetuloa uusi vuosi 2022!



perjantai 19. helmikuuta 2021

Vuosikokous 18.2.2021

Lumikenkäilyn riemua 16.2.2021



Viime vuosi jää muistoihin poikkeuksellisena. Uskomaton digiloikka nopealla aikataululla ja siitä esimerkkinä vuosikokouksen pitäminen etänä. Kiitokset ihan kaikille mukana olleille.

Poikkeusvuodesta huolimatta meillä oli mukavia, hauskoja ja ratkiriemukkaita tapahtumia. Alkuvuoden äänimaljarentoutusta, oliiviöjyilta, astiakorukurssi, jokiristeily jne. Loppuvuoden kruunasi ulkona vietetty pikkujoulu tunnelmallisten lyhtyjen valossa. Kaikkiaan meillä oli tapahtumia 13 kpl joihin osallistui yhteensä 154 jäsentä.

Meitä CityMarttoja on tällä hetkellä 107! Ilman sinua meillä ei olisi Turun CityMarttoja ja isoa määrä tietoa ja taitoa, jonka turvin on hienoa lähteä vuoteen 2021.  Marttojen teeman mukaisesti  "Hyvästä arjesta parempi maailma".

Toteutamme tapahtumia seuraten alueellisia rajoituksia ja joihinkin tapahtumiin on siten osallistujamäärä rajattu tai joskus joudumme jopa perumaan niitä. Kuten kävi 10-vuotisjuhlamatkallemme. Mutta me emme koronan alla lannistu. Seuraamme tilannetta ja se päivä tulee vielä, kun pääsemme reissuun ja suosituille Riitan vetämille ruokakursseille. Ja samaan hengenvetoon täytyy todeta, että luontoretki Mälikkälässä, Lotan lumikenkäily sekä Anun järkkäämä pulkkamäki jäävät helminä  loistamaan koronamuistoihin.  

Kevätkaudella jatkamme Sarin vetämiä Turistina Turussa -kierroksia, tutustumme tekstiilikierrätykseen ja kokkaamme luonnossa. Tiedotteemme ilmestyy noin kerran kuukaudessa, jossa kerrotaan tarkemmat tiedot tulevista tapahtumista.

Kiitos että olet CityMartta! 

 

keskiviikko 2. syyskuuta 2020

CityMartta Mälikkälän metsässä 1.9.2020

Reipas CityMartta lähti vajaan kahdenkymmenen hengen porukalla tutustumaan Mälikkälä-Kuninkojan ihanaan satumetsään. Kierroksen oppaana toimi Ari Karhilahti ja näimme retkenaikana luonnon ihmeitä.



Ari johdatti meidät vajaan 5 km matkalla vanhan metsän ihmeisiin. Tutustuimme matkan aluksi pariin luolaan, tutkimme miksi sananjalka on nimensä veroinen ja ihmettelimme aitoa, oikeaa lähdettä.



Retken huippukohta oli tutustuminen hyväkuntoiseen Tapion alttariin ja mikä sen parempaa oli kuin nauttia metsäkahvit ja teet läheisellä kalliolla.



Matkan kääntyessä takaisin päin tutustuimme yli 100-vuotiaaseen mukuramäntyyn, ja vielä puoli vuosikymmentä sitten toiminnassa olleeseen katukivien louhimoon, näimmepä jopa pari hyväkuntoista kiveä.



Positiivista ihmetystä näin covid-19 -aikana koimme kun ihastelimme itseään puhdistavaa hohkasammalta.



CityMartta on aina ajan hermolla, ja retkemme vahvisti toivetta saada Mälikkälä-Kuninkojan metsästä luonnonsuojelualue.

Ihana satumetsä saa toivottavasti säilyä myös jatkossa. 

Lisää tietoa alueesta löydät esimerkiksi täältä https://www.facebook.com/MalikkalaImpivaara





Kiitos Marianna kuvista, tekstistä sekä järjestelyistä!


torstai 25. kesäkuuta 2020

Kesäinen kukkakimppu 4.6.2020


Hiljaisen kevään jälkeen oli kerrassaan ihanaa päästä mukaan marttailuun. Ja kun astuin sisään värikkääseen kukkamaailmaan, tuntui kuin kevään kärvistely koronan varjossa olisi ollut pelkkää pahaa unta vain. Marttakaverit olivat terveitä ja kaikki olivat innostuneita ottamaan haltuun spiraalitekniikan. Tämä on ammattilaisten käyttämä termi, jolla saadaan kimppuun ilmavuutta  ja näyttävyyttä. 

Johanna, meidän ope

Bloomworksin Johannalta tämä näytti sujuvan vaikka silmät kiinni, mutta ihan niin helppoa se ei ollut maallikolle. Kimppu aloitetaan laittamalla pari vartta ristiin ja siitä jatketaan niin, että varret kulkevat spiraalimaisesti kaikki samaan suuntaan. Lopuksi tämä koko setti sidotaan yhteen ja varret leikataan saman mittaiseksi ja veitsellä vähän vinoon. Vinoon, jotta varteen saadaan imupintaa ja kimppu kestää kauemmin maljakossa. 

Lähtötilanne



Kuten ylimmäisestä kuvasta näkyy, jokaisen kimppu oli upea ja ilmeet sen mukaiset! Suuri kiitos Johannalle ja Bloomworksille hauskasta workshopista! Lisää kuvia gallerian puolella.



maanantai 16. maaliskuuta 2020

CityMarttojen toiminta jää tauolle


Viranomaiset suosittelevat välttämään kaikkia kokoontumisia, matkustamista niin kotimaassa kuin ulkomailla sekä kaikkea ryhmäharrastustoimintaa viruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Marttaliitto tukee omilla menettelyillään viranomaisten toimintaa ja pyrkii ehkäisemään viruksen leviämistä.

CityMarttojen tapaamiset  jäävät tauolle ainakin 30.4 asti. Astiakorupaja, Bloomworksin kukkakimppukurssi sekä ruokakurssi (brunssi) pyritään toteuttamaan myöhempänä ajankohtana. 


Monet meistä viettävät nyt suositusten mukaisesti enemmän aikaa kotona. Marttojen sivuilta löytyy ohjeita aina ruuanlaitosta, käsitöihin ja muuhun ajanviettoon liittyen. Klikkaa tästä.

Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne tässä poikkeuksellisessa tilanteessa.